Makaan sohvalla sikiöasennossa ja itken. Olen juuri lukenut naisesta, joka on kohdannut parisuhteessaan väkivaltaa ja nyt tullut asian kanssa esiin. Hän on rohkea, huomaan ajattelevani. Hänen kertomustaan lukiessani jokin alkaa nousta sisältäni. Se jokin on iso painava möykky, joka juuttuu kurkkuun kiinni ja saa kyyneleet nousemaan silmiini sillä seurauksella, että hetkessä purskahdan itkuun.
Mieheni on vieressäni ja ottaa minusta tiukasti kiinni. Kuinka lämpimältä hän tuntuukaan. Toivon, että hän ei koskaan päästäisi irti. En saa sanotuksi miksi itken. Ei minun tarvitse. Hän ymmärtää heti. Itken sitä sisälleni patoutunutta surua ja tuskaa, jota läheiseni on minulle käytöksellään aiheuttanut. Sitä pettymystä, ymmärryksen puutetta ja jopa suoranaista vihaa, jonka alkoholi on välillemme luonut.
Mieheni on hetken hiljaa ja sanoo: "Sinun pitäisi kirjoittaa siitä." Niin pieni ja yksinkertainen lause, mutta kuinka paljon se sillä hetkellä merkitseekään. Ymmärrän, että se on juuri sitä mitä minun pitää tehdä. Kirjoittaa.
Mieheni on vieressäni ja ottaa minusta tiukasti kiinni. Kuinka lämpimältä hän tuntuukaan. Toivon, että hän ei koskaan päästäisi irti. En saa sanotuksi miksi itken. Ei minun tarvitse. Hän ymmärtää heti. Itken sitä sisälleni patoutunutta surua ja tuskaa, jota läheiseni on minulle käytöksellään aiheuttanut. Sitä pettymystä, ymmärryksen puutetta ja jopa suoranaista vihaa, jonka alkoholi on välillemme luonut.
Mieheni on hetken hiljaa ja sanoo: "Sinun pitäisi kirjoittaa siitä." Niin pieni ja yksinkertainen lause, mutta kuinka paljon se sillä hetkellä merkitseekään. Ymmärrän, että se on juuri sitä mitä minun pitää tehdä. Kirjoittaa.
Kommentit
Lähetä kommentti