"Kiitollisuus ei kuulu hänen humalaisiin hyveisiinsä"

Olen jo käymässä nukkumaan kun puhelimeni soi.
"Kyläkuppilasta Pirjo terve. " Mietin miksi minulle soitetaan paikallisesta baarista ja vielä tähän aikaan.
"Kuule, sun siskos on nyt niin huonossa kunnossa, ettei kykene yksin kotiin."
"Niin?" Ääneni nousee kysymyksen merkiksi ja ajattelen samaan aikaan, että mitä se minulle kuuluu. Itsehän olette sen siellä juottaneet. Tiedän jo kuitenkin mihin suuntaan tämä keskustelu on menossa. Tiedän myös sen, että tuli sieltä nyt mitä tahansa niin minun pitäisi vain olla puuttumatta asiaan.
" Veisitkö sinä hänet kotiin niin päästäis täällä laittamaan paikat kiinni? Sanoi, että sinulle voisi soittaa, kun ei taksiin ole rahaa."
"Joo. Minä tulen"  huomaan sanovani, vaikka se on kaikkea sitä, mitä sillä hetkellä haluan. En minä halua lähteä viemään häntä kotiin. Minä haluan käpertyä peiton alle. Mínä haluan katsella televisiota, kunnes nukahdan ja herätä lähetyksen kohinaan kun kaikki ohjelmat ovat päättyneet. Mutta ei. Minä en osaa sanoa ei.


Ajan autollani ravintolan pihaan ja siskoni horjuu päihtyneenä auton etupenkille. Emme puhu mitään. Ei meidän tarvitse. Minulla ei ole hänelle asiaa ja hänellä tuskin on mitään sellaista sanottavaa mitä minä en olisi kuullut jo aikaisemmin.


Hän asuu jyrkkien portaiden päässä, joten autan hänet asunnon ovelle. Ja mitä tekee hän. Ei sano kiitosta tai osoita minkäänlaista kiitollisuutta siitä, että olen todennäköisesti säästänyt hänet poliisikyydiltä. Hän kääntyy katsomaan minua sumeilla silmillään ja tokaisee: "Mene vittuun siitä. Mä en tarvii apua." Poistun paikalta. Minun on turha jäädä asiasta keskustelemaan. Ensinnäkään tätä ei voi kutsua keskusteluksi ja toiseksi olemme niin eri mieltä tilanteesta ja hänen avuntarpeestaan, että on parempi vain lähteä sanomatta mitään.


Minä en kaipaisi suuria kiítoksia. Minulle riittäisi se, että hän osoittaisi jollain tasolla ymmärtävänsä mitä hänen eteensä on tehty. Kiitollisuus ei kuulu hänen humalaisiin hyveisiinsä. Hän ei ajattele kuin itseään. Ja minä tiesin tämän jo autoa käynnistäessäni. Minä tiesin, että tehdessäni jotakin hyvää hänen eteensä, saan palkaksi vain pahaa.


Menen kotiin, kiedon itseni peittoon ja suren hetken aikaa sitä, miksi minua kohdeltiin taas näin. Havahdun television kohinaan, suljen sen ja jatkan unia kohti seuraavaa päivää ja seuraavaa kertaa, kun jo osaan sanoa ei. Kun jo ehkä osaan sanoa ei.

Kommentit