Minä olen kateellinen

Minä olen kateellinen. Olen kateellinen heille, jotka viettävät aikaa sisartensa kanssa. Heille, jotka julkaisevat sosiaalisessa mediassa yhteiskuvia, viettävät juhlia, käyvät shoppailemassa tai matkustelevat yhdessä. Heillä on sisar, jolle he voivat kertoa kaikesta ja jonka kanssa he jakavat asioita. Minä en ole voinut tehdä sellaista enää vuosiin.


Kyllä mekin nuorena vietimme aikaa yhdessä. Emme koskaan ole olleet toistemme parhaita ystäviä, mutta aina tiesin, että siskostani saisin tukea ja apua sitä tarvitessani. En enää. Asumme samalla paikkakunnalla ja hyvin lähekkäin toisiamme. Silti emme ole koskaan olleet näin kaukana toisistamme.


Alkuun yritin pitää yhteyttä. Soitin, laitoin tekstiviestejä, pyysin mukaan. Vastaus oli aina sama; nyt ei ehdi. Milloin oli mitäkin syytä olla lähtemättä tai tekemättä jotain. Syitä oli monia, vaikka niiden taustalla oli sama asia- alkoholi. Pidin yhteyttä, että kuulisin onko hän selvinpäin. Toivoin, että hän olisi selvinpäin. Lopulta en enää pitänyt yhteyttä sen takia, että olisin oikeasti ollut kiinnostunut mitä hänelle kuuluu, vaan sen takia, että halusin rauhoittaa itseäni. Olin tullut pisteeseen, jossa normaali yhteydenpito oli lakannut. Nyt jälkikäteen ajatellen "vahdin" häntä. Kyllä hänkin tämän varmasti tajusi ja jossain vaiheessa hän ei enää vastannut minulle puhelimeen ollessaan päihteissä.


Nyt emme pidä mitään yhteyttä. Miten minä toivoisinkaan, että voisimme lähteä yhdessä johonkin. Tehdä yhdessä asioita, jutella, jakaa asioita ja ottaa jopa se hemmetin selfie. En tiedä pitäisikö hän minuun yhteyttä mikäli olisin hiljaa hyväksynyt kaiken, mitä hän on vuosien aikana tehnyt. Mikäli istuisin samassa ravintolan pöydässä tai pyytelisin häntä juhliin mukaan. Ostaisin drinkkejä, joisimme ja päihtyisimme silloin tällöin yhdessä. Sitten ehkä ottaisimme sen selfienkin.

Kommentit