Sisareni teini-ikä näyttäytyi koulusta lintsaamisena, uhmakkaana käytöksenä ja osittain päämäärättömänä vaelteluna vailla tulevaisuuden suunnitelmia. Itselläni teini-ikä purkautui lähinnä kiroiluna ja näennäisenä kapinana vanhempiamme kohtaan. Kapinoin, koska niin vain piti tehdä. En sen takia, että olisin ollut mielestäni oikeassa tai vanhempani jotenkin täysin väärässä. Minä vanhempana sisarena ikäänkuin tasoitin tietä ja koin, että vanhempamme eivät enää sisareni kohdalla jaksaneet pitää niin kovaa kuria kuin minä olin saanut osakseni. Tämä ei, nyt myöhemmin tarkasteltuna, ollut kuitenkaan totta. Nyt olen ymmärtänyt, että vanhempamme yrittivät koko ajan yhtä paljon, mutta sisareni kohdalla minuun päteneet keinot eivät enää auttaneet.
Pian mukaan astuivat päihteet. Johtuen pienestä ikäerostamme, olimme usein samoissa porukoissa. Sisareni vietti aikaansa myös paljon ikäistään vanhempien seurassa. Hän oli sosiaalisempi kuin minä ja sai helposti uusia kavereita. Myös minä käytin päihteitä ja perjantain lähestyessä suunnittelimme usein yhdessä sitä, mistä saisimme olutta. Usein se oli joku täysi-ikään ehtinyt tuttu, joka meille teineille kävi kaupasta olutta hakemassa. Pienellä paikkakunnalla joku tunsi aina jonkun.
Jo hyvin nopeasti kävi selväksi, että sisareni joi ikäisiään enemmän. Joi useammin ja enemmän kerralla. Ei ollut ollenkaan tavatonta, että siinä missä viisi olutta oli itselleni jo suuri määrä, hankki sisareni samalle illalle kaksitoista pulloa. Ei sitä kuitenkaan silloin kaveriporukassa ajateltu ongelmallisena käyttönä. Pikemminkin ihailtiin. Lähtökohtaisestihan alaikäisen ei tulisi käyttää ollenkaan alkoholia. Ihailten ja kerskaillen kuitenkin puhuttiin maanantaina koulussa viikonlopun toilailuista ja siitä, kuinka paljon sitä olutta oli mennyt.
Irwin Goodman on laulanut: "Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa..." Sitähän se oli. Vailla surua ja murhetta tulevasta, kirkas ja lapsenomainen usko kaikkeen, mikä tuntui vähäänkään toteuttamisen arvoiselta. Oliko se sitten surutonta? Oliko kaiken sen sekoilun takana jotakin, joka jäi näkymättömiin? Jotain, joka jäi alkoholin huuruisen verhon taakse ja jotain, joka hukutettiin nesteeseen. Vai oliko kaikki vain nuoruuteen kuuluvaa sekoilua vailla syvempää merkitystä? En tiedä. Oliko nuoruuden alkoholikokeiluilla ja alkoholin suurella käytöllä merkitystä siihen, että sisareni aikuisiällä sairastui?
Suuria kysymyksiä vailla vastauksia. Toisaalta myös kysymyksiä, joilla pyrin tyydyttämään omaa selitysten nälkääni. On osa minua ja selviytymistäni, että haen selitystä tapahtumille. Jotain, johon voisin tarrata kun tuntuu, etten ymmärrä mistä tässä on kyse. Ehkä joskus tulee sekin päivä, etten kaipaa selityksiä vaan tyydyn siihen miten asiat nyt ovat. Siihen asti pyörittelen mielessäni elämäämme ja siihen vaikuttaneita asioita ja ihmisiä, jotta saisin jotain käsitystä siitä, miten asiat ovat menneet.
Pian mukaan astuivat päihteet. Johtuen pienestä ikäerostamme, olimme usein samoissa porukoissa. Sisareni vietti aikaansa myös paljon ikäistään vanhempien seurassa. Hän oli sosiaalisempi kuin minä ja sai helposti uusia kavereita. Myös minä käytin päihteitä ja perjantain lähestyessä suunnittelimme usein yhdessä sitä, mistä saisimme olutta. Usein se oli joku täysi-ikään ehtinyt tuttu, joka meille teineille kävi kaupasta olutta hakemassa. Pienellä paikkakunnalla joku tunsi aina jonkun.
Jo hyvin nopeasti kävi selväksi, että sisareni joi ikäisiään enemmän. Joi useammin ja enemmän kerralla. Ei ollut ollenkaan tavatonta, että siinä missä viisi olutta oli itselleni jo suuri määrä, hankki sisareni samalle illalle kaksitoista pulloa. Ei sitä kuitenkaan silloin kaveriporukassa ajateltu ongelmallisena käyttönä. Pikemminkin ihailtiin. Lähtökohtaisestihan alaikäisen ei tulisi käyttää ollenkaan alkoholia. Ihailten ja kerskaillen kuitenkin puhuttiin maanantaina koulussa viikonlopun toilailuista ja siitä, kuinka paljon sitä olutta oli mennyt.
Irwin Goodman on laulanut: "Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa..." Sitähän se oli. Vailla surua ja murhetta tulevasta, kirkas ja lapsenomainen usko kaikkeen, mikä tuntui vähäänkään toteuttamisen arvoiselta. Oliko se sitten surutonta? Oliko kaiken sen sekoilun takana jotakin, joka jäi näkymättömiin? Jotain, joka jäi alkoholin huuruisen verhon taakse ja jotain, joka hukutettiin nesteeseen. Vai oliko kaikki vain nuoruuteen kuuluvaa sekoilua vailla syvempää merkitystä? En tiedä. Oliko nuoruuden alkoholikokeiluilla ja alkoholin suurella käytöllä merkitystä siihen, että sisareni aikuisiällä sairastui?
Suuria kysymyksiä vailla vastauksia. Toisaalta myös kysymyksiä, joilla pyrin tyydyttämään omaa selitysten nälkääni. On osa minua ja selviytymistäni, että haen selitystä tapahtumille. Jotain, johon voisin tarrata kun tuntuu, etten ymmärrä mistä tässä on kyse. Ehkä joskus tulee sekin päivä, etten kaipaa selityksiä vaan tyydyn siihen miten asiat nyt ovat. Siihen asti pyörittelen mielessäni elämäämme ja siihen vaikuttaneita asioita ja ihmisiä, jotta saisin jotain käsitystä siitä, miten asiat ovat menneet.
Kommentit
Lähetä kommentti