Olenko minä tuntenut häpeää siitä, että sisareni juo? Kyllä olen.
Minä olen hävennyt sitä, että hän käyttäytyy päihteissä ollessaan estottomasti, räävittömästi, uhmakkaasti ja agressiivisesti käyttäen kieltä, jota minun on vaikea kuunnella. Minun on vaikea kuunnella sitä, että hän haastaa riitaa ja hakee fyysistä kahnausta suoltamalla loukkauksia, jotka tiedän niiden kohteena olevaa viiltävän syvältä. Minun on vaikea kuunnella, kun hän hakee huomiota räävittömillä ja estottomilla jutuillaan puhuessaan miehille. Joskus myös naisille.
Hän ei tunnu häpeävän mitään mitä hän sanoo tai tekee. Hän näyttää siltä, kuin hän nauttisi joka hetkestä. Luulen jopa, että hän käyttäytyy näin joskus vain ärsyttääkseen tai järkyttääkseen minua. Ja kyllä minä ärsyynnynkin. Alkuun myös järkytyin, enää en.
Lapsuudessa meidät erotti toisistamme se, että hän oli se reipas tyttö ja minä hiljainen ja ujo. Jos piti hoitaa jotakin asiaa puhumalla vieraille, hän teki sen minun puolestani. Minä en uskaltanut ja ujouteni oli usein esteenä sille, että asiat olisivat edistyneet. Siksi oli helpompaa, että hän puhui. Perheessämme jopa vitsailtiin siitä, että minä en saanut suutani auki ja sisareni joutui puhumaan puolestani. Tämä vitsi kantoi pitkälle aikuisuuteen. Minua se ei naurattanut.
Minä välttelen sisareni seuraa silloin kun näen hänen olevan päihteissä. En kestä niitä myötähäpeän tunteita, joita hänen käytöksensä minussa synnyttää enkä sitä, että joudun pinnistelemään, etten puuttuisi hänen, minua ärsyttävään, käytökseensä. Mikäli satumme samaan aikaan ravintolaan, hakeudun toiselle puolelle tilaa ja välttelen viimeiseen astiin joutumasta samaan seuraan. Samassa seurueessa tunnen vain jännittyväni ja pelkääväni sitä, mitä hän seuraavaksi sanoo tai tekee. En osaa rentoutua ja nauttia illasta, kun odotan sitä hetkeä jolloin joko minä tai joku muu joutuu hänen kanssaan kahnaukseen. Minusta tuntuu kuin olisin velvollinen pyytämään hänen puolestaan anteeksi tai ennaltaehkäisemään riitoja, joita hän yrittää provokatiivisella käytöksellään synnyttämään.
Minä en ole ujouteni puolesta muuttunut miksikään, olen vain oppinut käsittelemään sitä ja tulemaan sen kanssa toimeen. Minusta ei välttämättä edes huomaa, että olen todellisuudessa ujo. Ei hänkään ole perusluonteeltaan muuttunut. Alkoholi vain saa hänessä ne ei niin toivotut piirteet esiin. Hän puhuu edelleen minun puolestani, mutta ei minun pyynnöstäni.
Minä olen hävennyt sitä, että hän käyttäytyy päihteissä ollessaan estottomasti, räävittömästi, uhmakkaasti ja agressiivisesti käyttäen kieltä, jota minun on vaikea kuunnella. Minun on vaikea kuunnella sitä, että hän haastaa riitaa ja hakee fyysistä kahnausta suoltamalla loukkauksia, jotka tiedän niiden kohteena olevaa viiltävän syvältä. Minun on vaikea kuunnella, kun hän hakee huomiota räävittömillä ja estottomilla jutuillaan puhuessaan miehille. Joskus myös naisille.
Hän ei tunnu häpeävän mitään mitä hän sanoo tai tekee. Hän näyttää siltä, kuin hän nauttisi joka hetkestä. Luulen jopa, että hän käyttäytyy näin joskus vain ärsyttääkseen tai järkyttääkseen minua. Ja kyllä minä ärsyynnynkin. Alkuun myös järkytyin, enää en.
Lapsuudessa meidät erotti toisistamme se, että hän oli se reipas tyttö ja minä hiljainen ja ujo. Jos piti hoitaa jotakin asiaa puhumalla vieraille, hän teki sen minun puolestani. Minä en uskaltanut ja ujouteni oli usein esteenä sille, että asiat olisivat edistyneet. Siksi oli helpompaa, että hän puhui. Perheessämme jopa vitsailtiin siitä, että minä en saanut suutani auki ja sisareni joutui puhumaan puolestani. Tämä vitsi kantoi pitkälle aikuisuuteen. Minua se ei naurattanut.
Minä välttelen sisareni seuraa silloin kun näen hänen olevan päihteissä. En kestä niitä myötähäpeän tunteita, joita hänen käytöksensä minussa synnyttää enkä sitä, että joudun pinnistelemään, etten puuttuisi hänen, minua ärsyttävään, käytökseensä. Mikäli satumme samaan aikaan ravintolaan, hakeudun toiselle puolelle tilaa ja välttelen viimeiseen astiin joutumasta samaan seuraan. Samassa seurueessa tunnen vain jännittyväni ja pelkääväni sitä, mitä hän seuraavaksi sanoo tai tekee. En osaa rentoutua ja nauttia illasta, kun odotan sitä hetkeä jolloin joko minä tai joku muu joutuu hänen kanssaan kahnaukseen. Minusta tuntuu kuin olisin velvollinen pyytämään hänen puolestaan anteeksi tai ennaltaehkäisemään riitoja, joita hän yrittää provokatiivisella käytöksellään synnyttämään.
Minä en ole ujouteni puolesta muuttunut miksikään, olen vain oppinut käsittelemään sitä ja tulemaan sen kanssa toimeen. Minusta ei välttämättä edes huomaa, että olen todellisuudessa ujo. Ei hänkään ole perusluonteeltaan muuttunut. Alkoholi vain saa hänessä ne ei niin toivotut piirteet esiin. Hän puhuu edelleen minun puolestani, mutta ei minun pyynnöstäni.
Kommentit
Lähetä kommentti