Olemme joutuneet riitaan, joka on kärjistynyt tilanteeseen, jossa lähdetään sohimaan henkilökohtaisella tasolla, ilman tietoakaan sivistyneestä keskustelusta tai ajatusten vaihdosta. Riitamme menevät tiettyä kaavaa. Me molemmat osaamme tämän.
Ensin tarvitaan aihe. Riittää kun aletaan keskustella elämästä yleensä ja siitä, kuinka sitä pitäisi kummankin mielestä elää. Me molemmat olemme oikein elämisen asiantuntijoita. Asiantuntijoita, jotka eivät konsultoi toisiaan.
Sitten pari ääneen sanottua ajatusta. Pari lausetta siitä, kuinka toinen ei ymmärrä mistään mitään ja kuinka itse ollaan oikeassa siinä mistä puhutaan. Ääni pysyy yleensä kohtuullisella tasolla muutaman alkupuheenvuoron ajan, kunnes se alkaa nousta. Ja sillehän ei sitten löydy ylärajaa. Ikäänkuin huutamalla saisimme asiamme menemään paremmin perille. Lopulta huudamme niin, että kumpikaan ei taatusti kuule, mitä toinen sanoo. Sillä ei sinällään ole merkitystä, koska tässä vaiheessa kumpaakaan ei kiinnosta, mitä toisella on sanottavanaan.
Sitten tulee se hetki, jolloin olisi viisasta poistua paikalta. Ajan kuluessa olen oppinut tunnistamaan sen hetken. Tiedän jo hyvissä ajoin, jolloin minun on syytä väistyä. Näen sen hänen silmistään. Niihin nousee sellainen katse, joka kertoo, että sanat ovat loppu. Ja kun sanat loppuvat, alkaa väkivalta. Tai sillä uhkailu.
Nuoria ollessamme se oli tönimistä, läpsimistä ja hiuksista vetämistä. Astioiden ja esineiden väistelyä. Nyt vanhempina tämä on vähentynyt siitä syystä, että osaan jo antaa periksi. Nyt mennään henkilökohtaisuuksiin ja sivalletaan syvälle siihen, josta tiedetään toisen loukkaantuvan eniten. Heristetään nyrkkiä kasvojen edessä ja tökitään sormella olkapäähän.
Riitaan tarvitaan aina kaksi ja tämä jo kliseeksikin muodostunut sanonta pitää paikkansa myös meidän tapauksessamme. En pääse liputtamaan sillä, että osaisin riidellä rakentavasti, toista kuunnelleen ja toisen tunteet huomioon ottaen. Se on myös vaikeaa, koska hänkään ei osaa. Tai minusta tuntuu, että hän ei edes halua. Riitojen myös sanotaan puhdistavan ilmaa. Meidän kohdalla ilma on riidan jälkeen niin paksua, että sitä voisi leikata veitsellä. Toisaalta myös mietin tätä kirjoittaessani, että jos minun pitäisi valita ajoittaiset riidat välillämme kuin sen syvän ja repivän hiljaisuuden, joka tällä hetkellä vallitsee, valitsisin riidat.
Ensin tarvitaan aihe. Riittää kun aletaan keskustella elämästä yleensä ja siitä, kuinka sitä pitäisi kummankin mielestä elää. Me molemmat olemme oikein elämisen asiantuntijoita. Asiantuntijoita, jotka eivät konsultoi toisiaan.
Sitten pari ääneen sanottua ajatusta. Pari lausetta siitä, kuinka toinen ei ymmärrä mistään mitään ja kuinka itse ollaan oikeassa siinä mistä puhutaan. Ääni pysyy yleensä kohtuullisella tasolla muutaman alkupuheenvuoron ajan, kunnes se alkaa nousta. Ja sillehän ei sitten löydy ylärajaa. Ikäänkuin huutamalla saisimme asiamme menemään paremmin perille. Lopulta huudamme niin, että kumpikaan ei taatusti kuule, mitä toinen sanoo. Sillä ei sinällään ole merkitystä, koska tässä vaiheessa kumpaakaan ei kiinnosta, mitä toisella on sanottavanaan.
Sitten tulee se hetki, jolloin olisi viisasta poistua paikalta. Ajan kuluessa olen oppinut tunnistamaan sen hetken. Tiedän jo hyvissä ajoin, jolloin minun on syytä väistyä. Näen sen hänen silmistään. Niihin nousee sellainen katse, joka kertoo, että sanat ovat loppu. Ja kun sanat loppuvat, alkaa väkivalta. Tai sillä uhkailu.
Nuoria ollessamme se oli tönimistä, läpsimistä ja hiuksista vetämistä. Astioiden ja esineiden väistelyä. Nyt vanhempina tämä on vähentynyt siitä syystä, että osaan jo antaa periksi. Nyt mennään henkilökohtaisuuksiin ja sivalletaan syvälle siihen, josta tiedetään toisen loukkaantuvan eniten. Heristetään nyrkkiä kasvojen edessä ja tökitään sormella olkapäähän.
Riitaan tarvitaan aina kaksi ja tämä jo kliseeksikin muodostunut sanonta pitää paikkansa myös meidän tapauksessamme. En pääse liputtamaan sillä, että osaisin riidellä rakentavasti, toista kuunnelleen ja toisen tunteet huomioon ottaen. Se on myös vaikeaa, koska hänkään ei osaa. Tai minusta tuntuu, että hän ei edes halua. Riitojen myös sanotaan puhdistavan ilmaa. Meidän kohdalla ilma on riidan jälkeen niin paksua, että sitä voisi leikata veitsellä. Toisaalta myös mietin tätä kirjoittaessani, että jos minun pitäisi valita ajoittaiset riidat välillämme kuin sen syvän ja repivän hiljaisuuden, joka tällä hetkellä vallitsee, valitsisin riidat.
Kommentit
Lähetä kommentti